"Näyttelyn johtoajatuksena on yksinkertaisesti se, että äänten maailma on liian hieno annettavaksi vain asiantuntijoiden käyttöön. Halusimme tuoda äänet kaikkien ulottuville ja yhdistimme perinteisten soittimien äänentuottamistavat arkipäivän esineisiin ja nuhjuiseen kirpputoriromuun. Näyttelyssä voi ensin kokeilla 'oikeita' soittimia ja siirtyä sitten kokeilemaan miten tiskipöytää tai toimistotuolia voi soittaa."

Kehystarinaksi syntyi runo:

Soittorasia

Kirjahyllyssä on soittorasia:
puuta, messinkiä, vähän lasia.
Kampea kun väännät, soitto soi -
joku rasiassa tunnelmoi.
Siis: kuka kumma itseasiassa
asustaakaan soittorasiassa?

Saapui asukas kai takaa tähtien,
kauan kulki, ties mistä lähtien.
Planeettamme näki, ihastui,
matkan päätti, tänne laskeutui.
Hylkytavarasta rakenteli
kodin itselleen ja siinä eli.

Salaisuuttaan toki vaalinen,
vaikka kerron: musikaalinen
kovin lienee tämä tulokas,
näöltään ei ehkä sulokas.
Mutta kuori kätkee mielen jalon.
Kuka muuten tekee soivan talon?

Toimistossa kun vain hautoo huoliaan,
olo helpottuu, kun omaa tuoliaan
kiertäessä soiton kuulla voi.
Ja kun asioitaan aprikoi,
kuuluu helmitaulun napsahtelu -
laatikoihin joutaa liika melu.

Kurkistaa jos voisit makuuhuoneeseen,
sänkyyn tutustuisit, unen tuoneeseen
monin ehkä oudoin sävelin
(soiva vuode, varmaan arvaatkin).
Nurkkaa koristaa myös kukkapylväs,
joka kyljessänsä sointu ylväs.

Millainen voi olla luonne heittiön,
joka rakentelee moisen keittiön?
Tiskipöytää käyttää epäröi -
pöydän alla joku elämöi.
Ole kaapin suhteen epäilevä;
siellä makkara on sähisevä.

Pesutuvassa voi soikkoon huudella,
pesulaudan tahtiin vaikka suudella.
Verstaalla (ei millään pahalla)
serenadi soita sahalla.
Porras ylös, askel kohottava,
edessäsi esiintymislava!

Täällä ihailla saa talon isäntää,
myöntää että ylen oivan lisän tää
olento tuo planeetallemme.
Monet äänet siltä kuulemme,
mörinästä huilun suloääneen.
Luoksemme sen tiedämme nyt jääneen.

"Hyvinkään pohjoismaisen lasten ja nuorten taidekeskuksen (silloinen) toiminnanjohtaja Elisse Heinimaa kiinnostui soittimista ja tilasi minulta ja Alexander Reichsteinilta soivan näyttelyn Hyvinkäälle. Rakensimme näyttelyn syys-lokakuussa 1999. Hyvinkään jälkeen näyttely sijaitsi Voipaalan taidekeskuksesa Valkeakoskella kevään 2000 ja sitten Hankasalmen asemalla kesällä 2000. Syksyllä 2000 se oli esillä Vantaalla. Näyttely on siis tehty kierrätettäväksi. Sille pohditaan myös turvallista loppusijoituspaikkaa."

"Näyttelyn keskushahmona on Alexanderin suunnittelema Otus, jonka kimppuun lapset (miksei aikuisetkin) lopuksi pääsevät. Otus soi kymmenillä tavoilla, jotka on esitelty näyttelyssä aiemmin: pitkähuilut, rummut, sormipianot jne. Ujostelemattoman lapsiryhmän käsittelyssä Otuksen äänimaailma tuo mieleen useitakin nykymusiikin kehittäjiä. Otuksen parissa kukin ryhmä voi muotoilla oman sävelteoksensa."