|
|
Päivänvaloon 1950.
Kolme ensimmäistä vuotta Helsingin Katajanokalla.
Kaksikymppiseksi asti Helsingin Herttoniemessä.
Koulunkäyntiä Herttoniemen kansakoulussa ja Helsingin Normaalilyseossa.
Opintoja Helsingin Yliopistossa: kansatiede, historia, kansanrunoustiede ym.

|
|

Soitannollisia harrastuksia kouluajoista lähtien, ensimmäiset laulut 1966. 70-luvulla aktiivisia soitannollisia harrastuksia poliittisessa laululiikkeessä.
70-luvun lopulla yhtye Arkiviisu, ensimmäiset levytetyt laulut Uusi Laulu 3 -levyllä. Ammattimainen esiintyjä vuodesta 1980.
Soitinrakentajana Petäjävedellä ja Leppävirralla vuosina 1983-92.
Valtion säveltaidetoimikunnan jäsen vuosina 1992-1994 ja 2004-2006.
Taiteen keskustoimikunnan lastenkulttuurijaoston jäsen vuodesta 2004-2008.
Säveltäjät ja sanoittajat ELVIS ry:n johtokunnan jäsen 1995-2000 sekä 2007.
PAND - Taiteilijat rauhan puolesta ry:n hallituksen varapuheenjohtaja vuodesta 1996, puheenjohtaja
vuonna 2000.
Perkoila elelee perheineen Järvenpäässä.
|